Sunday, September 16, 2012

Karitsan jauhelihapullat kermaisen valkoviini-sienimuhennoksen kera / Lamb Meatballs with White Wine and Mushroom Cream Sauce

Edellisestä postauksesta on kulunut jo kuukausi. On ollut kiirettä ja muuta puuhaa riittämiin. Viikko sitten rouviinnuin (♥), minkä johdosta stressitaso oli melko korkea. Oloa ei helpottanut paha flunssa. Nyt on tervehdytty ja ruoassakin on jälleen makua! :)

Nythän on sienikausi kuumimmillaan. Saimmekin Nuuksiosta miehen kanssa saaliiksi 17 litraa sieniä, joista suurin osa oli suppiksia. Loppumetreillä metsästä piti kävellä silmät kiinni pois. Sienihankintojen jälkeen käytiin Hakaniemen kauppahallissa Reinin lihatiskillä ihmettelemässä lihatarjontaa ja päädyttiin ostamaan karitsan jauhelihaa. Mukaan lähti myös karitsan lapaa, siitä tullee postaus erikseen. Tällä kertaa kokkauksesta vastasi mies - itse nautin punaviinistä. ;)

Olen ollut huomaavinani, että sienistä on hyvin vaikea saada houkuttelevan näköisiä kuvia. Toivottavasti oheinen kuva kuitenkin onnistuu välittämään sen herkullisen tunnelman, joka lautasen yllä leijui.

Reseptistä riittää pullia kolmelle ja muhennoksesta kahdelle kolmelle. Tarjoile Riisi-moniviljan kera.

Karitsan jauhelihapullat kermaisen valkoviini-sienimuhennoksen kera
Lamb Meatballs with White Wine and Mushroom Cream Sauce
Lihapullat:
n. 300 g karitsan jauhelihaa
1-2 rkl korppujauhoja
1 muna
mausteita: suolaa, mustapippuria, timjamia, herbes de provencea, valkopippuria, paprikajauhetta,...
(loraus vettä)
  1. Sekoita pullien ainekset keskenään.
  2. Paista kuumalla pannulla voissa kypsäksi.
Sienimuhennos:
n. 5 dl suppilovahveroita
voita
salottisipulia
sopivasti kermaa
pari lorausta valkoviiniä
suolaa
  1. Paista sienistä pannulla suurin osa nesteestä pois (ei tarvitse voita). Lisää pannulle voita ja sipulia ja jatka paistamista.
  2. Lisää vähitellen valkoviiniä ja kermaa. Keitä kasaan. Mausta.
Reinin lihatiski Hakaniemen kauppahallissa
Reinin liha at Hakaniemi Market Hall
Suppiksia Nuuksiossa
Funnel Chanterelles at Nuuksio National Park
It's been a whole moth since my last blog post. I've been busy with wedding plans and got married a week ago (♥). I also had the flu which didn't help. Now I'm finally well and food has flavour again!

The mushroom seasong is at it's peak. We managed to pick 17 liters of mushrooms at Nuuksio National Park. Most of them were funnel chanterelles. Finally we had to walk out from the forest with our eyes shut! We decided to get some lamb and headed to Reinin liha at Hakaniemi Market Hall. In addition, we purchased some lamb shoulder, but that's another post later.

I've come to notice that it's really hard to shoot mushroom dishes and make them look appeticing. Hopefully the photo with the dish looks as good as it tasted.

The recipe yields meatballs for three and mushroom sauce for two or three. Serve with multagrain-rice.

Meatballs:
about 300 g minced lamb meat
1-2 tbsp breadcrumbs
1 egg
spices: salt, black pepper, thyme, herbes de provence, white pepper, paprika,...
(splash of water)
Mix the ingredients together.
Fry in a hot pan with butter until done.

Mushroom sauce:
about 5 dl funnel chanterelles
butter
shallots
suitable amount of cream
a few splashes of white wine
salt
  1. Fry the mushrooms on a pan to evaporate excess water (no need for butter). Add butter and shallots and continue sauteing.
  2. Gradually add white wine and cream. Reduce. Season to taste.

6 comments:

  1. Onnea rouviintumisen johdosta! :)

    Näin maanantaiaamuna kun aamupuurokin on vielä syömättä, tuli muuten ihan hillitön nälkä tästä reseptistä :P

    ReplyDelete

Tha :)