Sunday, November 11, 2012

Ravintola Empire Plaza / Restaurant Empire Plaza

Kävimme mieheni kanssa viime perjantaina ennen elokuvaa (Looper - nähty - eikä niin hyvä kuin odotin) syömässä kiinalaista. Päädyttiin tähän kyseiseen ravintolaan Kampissa ikävän sattuman siivittämänä. Joudun siis hieman valittamaan ensin...

Minos :(

Viime elokuussa kävimme kaveriporukalla syömässä Kampin Minos-ravintolassa. Silloin ruoka oli herkullista ja palvelu tasokasta. Jokainen kahdeksasta annoksesta oli ensiluokkaista ja yllätyimme positiivisesti ensikokemuksesta. Viime perjantaina kaikki mitä olin ajatellut paikasta muuttui.

Tilasimme aluksi valkosipulioliiveja, jotka olivat ok. Tarjoilijamme ei puhunut kovin hyvin suomea, mutta se ei haittannut. Pääruoaksi otimme kummatkin Gryroksen, eli kebabmaisesti vartaassa valmistetun possuruoan. Virhe. Ensipuraisu oli järkytys. Maku oli kamala, jopa eltaantunut. Sitä ei yksinkertaisesti olisi voinut syödä pykimättä. Asettelimme päättäväisesti aterimet lautasen reunoille ja mieheni pyysi vanhemman tarjoilijan (ehkä jopa omistajan?) paikalle. Saman tien kun mieheni kysyi, onko tämä vanhaa lihaa, saimme käsiä heiluttavan vihanpuuskan päällemme. Asiakkaana minua ei kiinnosta kuinka monta samanlaista annosta ravintolassa tilaataan päivittäin ja minkä näköinen varras on, jossa liha tehdään. En myöskään ymmärrä, että tarjoilija syyttää asiakasta siitä, että ei "vain pidä ruoasta". Kuka syö härskin makuista possua?! "Älä sano noin" taisi olla toistuva lause jokaisessa virkkeessä ja kaikki tietysti kauhealla kalabaliikilla, että varmasti koko ravintola kuulee.

Ei maksettu pääruokia, eikä varmasti mennä sinne enää koskaan uudelleen.

Ravintola Empire Plaza

Onneksemme meillä oli vielä tunti aikaa ennen elokuvan alkua ja lähellä oli jo aiemmin hyväksi koettu kiinalainen ravintola Empire Plaza. Palvelu oli ensiluokkaista ja ruoka tuli nopeasti. Annokset olivat kauniit ja miljöö viihtyisä. Kiinalaisissa ravintoloissa ruoat tulevat yleensä erillisissä tarjoiluastioissa mistä syystä ruoka on helppo jakaa seuralaisen kanssa. Tätä voisi olla muissakin ravintoloissa.

Lammasta Mustapippurikastikkeessa
Lamb with Black Pepper Sauce
Otan valitettavan usein kiinalaisessa ravintolassa pääruoaksi kanaa. Naudanlihasta saa helposti sitkeää ja lampaasta kumista. Kana on vaan se helppo valinta. En pidä suomalaisesta currymausteseoksesta. En ole miettinyt asiaa sen tarkemmin, mutta liekö kurkuma tarkalleen se josta en pidä. Ymmärsiköhän kukaan, mitä tarkoitin? En siis tarkoita itämaisia currymausteita, joista pidän paljon.

Selasin menua ja mietin puolivitsinä ääneen, onkohan tuo curry "sitä suomalaista". Tilasin annoksen silti rohkeasti. Kun ruokia tuotiin pöytään säikähdin pienesti, sillä haju oli melko suomalainen. Maku onneksi miellytti ja ruoassa oli kiva hento maustepolte. Pidin erityisesti vihreästä paprikasta annoksessa.
Kanaa Currykastikkeessa
Chicken with Curry Sauce
Lammas oli herkullista ja sen koostumus oli hyvä. Pidin mustapippurikastikkeesta erityisesti sen poksahtelevuuden vuoksi. Poksahtelevuudella tarkoitan mustapippuripalojen puraisemisesta aiheutuvaa suutuntumaa. Mustapippuria oli isohkoina rouheina siellä täällä, eikä maku hallinnut joka puraisulla. Annoksen polte tuli enimmäkseen mustapippurista.

Ensi kerralla otan ehdottomasti jonkin "kihisevistä ruoista". Annoskateus oli kova, vaikka olin juuri saanut oman kupuni ravittua, kun viereiseen pöytään kannettiin tiriseviä lihavartaita.

Lammasta Mustapippurikastikkeessa
Lamb with Black Pepper Sauce
Last friday, we had dinner at Restaurant Empire Plaza in Kamppi, Helsinki. The venue is peaceful and neat and the food is delicious. I would recommend the place for anyone who wishes to have good quality Chinese food in Helsinki Center. 

I like the idea that you can share your food with your date. It's basically common only in Chinese restaurants as they serve the food from serving dishes. So we shared chicken and lamb. My personal favourite in Chinese restaurants is chicken as it's usually a safe choice. Beef is too often tough and lamb can be rubbery. This time the lamb was excellent and was cooked and seasoned well. The black pepper was not overwhelming but gave the dish its spiciness. The chicken was decent. It had a milder taste and I especially liked the green bell peppers in it.

I had just finished my food when I saw what the table next to us had ordered. Darn food envy. :) Next time I'll be definitely having one of those "sizzling dishes" I saw.

7 comments:

  1. En ole Minokseen vielä koskaan eksynyt, mutta olen usein katsellut sitä "sillä silmällä", ehkäpä en siis eksykään, minun asteikollani saamasi palvelu oli ala-arvoista :(

    Olen haaveksinut myös kiinalaisesta ruoasta, taitaa olla useampi vuosi aikaa edellisestä kerrasta kun olen kiinalaisessa käynyt :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä hyvin valitettavaa. Palvelu olisi voinut korjata tilanteen, mutta minkäs teet.

      Tuo kiinalainen on hyvä. Paras kokemus Suomessa oli Aleksis Kiven kadulla sijaitsevassa Peking-ravintolassa. Se on Helsingin vanhin ja paras kiinalainen. :)

      Delete
  2. oijoi mitä palvelua saitte :/, melkoisen karmeaa. Olis sukulan jyrkillä siellä sitten työnsarkaa ;). Me suomalaiset ollaan yleensä todella vähän valittavia, ei kauhean useasti palauteta ruokia keittiöön vaan mielummin ollaan hiljaa, jätetään maksamatta ja lähdetään, eikä tulla toiste, vaikka olen monesti ajatellut että sen verran pitäisi meistä löytyä luonnetta että viitsisi "valittaa" kun valittamista on. Hatunnosto siis teille, että uskalsitte! Palvelua ja hyvää ruokaa tuleekin vaatia, kerta siitä täytyy maksaakkin :)

    ReplyDelete
  3. siis korjaan tuon jätetään maksamatta kohdan :D eli maksetaan omassa mielessä mukisten :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin kyllä :D Ehkei rikollisiksi ryhdytä. ;) Yksikseni olisin varmaan jättänyt vaan syömättä ja valittamatta. Onneksi miehellä on häpyä antaa kunnolla palautetta ja vaatia rahalle vastinetta. Ehkä itsekin vähitellen opin tuon jalon taidon.

      Toisaalta, miksi asiakkaalla pitää "olla pokkaa" antaa palautetta/valittaa? Se oli kauhea tunne, kun hävetti, vaikkei ollut mitään syytä!

      Delete
  4. Huh,mikä kohtelu! Asiakashan on aina oikeassa...Olen kerran syönyt Minoksessa(tosin vain salaatin)mutten enään menisi uudestaan.Ja Empiressä olen käynyt lounasbuffetilla,en tykännyt mutta a la carte-annokset varmaankin parempia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Salaatti oli huono? Kyllä tuo Empire Plazan ruoka oli ihan hyvää, jos vertaa suomalaisiin kiinalaisiin ravintoloihin yleenä.

      Delete

Tha :)