Wednesday, December 30, 2015

Fatalii Bonchi

Leikkasin tavalliseen tapaan kaikki talvehtimaan laittamani chilit tapeiksi vuosi sitten. Ajattelin kokeilla josko onnistuisin tekemään chilistä bonsain, eli Bonchin.

Fataliissa on toistakymmentä chilimarjaa, joista suurin osa on vielä tässä vaiheessa raakoja

Alla olevasta kuvasta nähdään alkutilanne syyskuussa 2014. Tulevaksi Bonchiksi valitsemani Fatalii-chili on leikattu alas n. vaaksan mittaiseksi ja siitä on siistitty kaikki lehdet ja pienemmät oksat pois. Tässä työvaiheessa ei ole mitään erilaista muihin talvettamiini chileihin verrattuna. Kunnon karsinnalla ja mäntysuopapesulla pyritään pääsemään eroon mahdollisista tuholaisista. Lisäksi juurista on siivottu kaikki pienet juuret, jotka olisivat jääneet mullan yläpuolelle.

Bonchin aihio alkutekijöissään

Sitten vaan jännitetään ja odotellaan, että uutta lehtivihreää alkaa ilmestymään. Tässä saattaa mennä aika kauankin, sillä chili on juuri kokenut kovia. Riittävä (keino)valo on tässä vaiheessa tärkeää.

Bonchi oli koko viime kesän ulkona muiden chilien tapaan. Kuumana kesänä on riskinä, että Bonchi kuivuu liikaa helposti, sillä multatilaa on hyvin vähän. Kuivumista voi hidastaa esim. sekoittamalla vermikuliittia mullan sekaan.

Kirvat iskivät tavalliseen tapaan tähänkin chiliin, mutta onneksi Fatalii kestää hyvin tuholaisia. Satokaudella riittää kun reagoi nopeasti ja suihkuttelee toisinaan mäntysuovalla. Muut myrkyt ovat ehdoton ei.

En huomionut tätä chiliä mielestäni viime kaudella tarpeeksi. Olisin voinut karsia ja muotoilla sitä tiheämmin. Toisaalta testi oli onnistunut, sillä chili jopa näyttää Bochilta ja tuottipa se myös ihan kivasti satoakin. Nyt vaan sakset kädessä kohti uutta kautta.



Valmista tavaraa: hedelmäisiä Fataliin marjoja

Fatalii-chili