Monday, December 9, 2013

Juhlahumua: Naudanliharulla, purjorisotto ja punaviinireduktio

Tämä resepti syntyi kuin itsestään miettiessäni mitä tekisin pihvinaudan ulkofileepalasta Juhlahumua-haasteeseen. Olisin voinut valmistaa lihan esim. pihveinä tai paistaa kokonaan. Siitä olisi voinut loihtia myös jotain ihanaa aasialaista herkkua. Minulle tästä lihapalasta tuli kuitenkin ensimmäisenä mieleen rulla, joka on täytetty laadukkaalla chorizolla, sienillä ja jollakin tuoreyrtillä. Lisäksi päätin jo heti alussa tehdä purjorisottoa ja viinireduktion.

Naudan ulkofileerullat, purjorisotto ja punaviinireduktio.

Liha on nimensä mukaisesti takuumureaa. Aivan varmasti teen vielä kevätkääryleitä, joihin käärin tätä herkkua kasvisten ja mausteiden kaveriksi...

Tein aluksi annokseen punajuurisipsejä, mutta ne olisivat olleet lautasella liikaa, vaikka hyvältä maistuivatkin.

Kokeilin kääröihin kahta eri chorizoa. "Pienempirakeinen" toimi paremmin.

Punaviinireduktio:
nokare voita
1 pieni salottisipuli
1,5 dl punaviiniä
1,5 dl lihafondista tehtyä lientä
rosmariinin oksa
pari timjamin oksaa
nokare voita

Riittoisuus riippuu siitä, kuinka redusoidun kastikkeesta tekee. Kastiketta ei kuitenkaan tarvitse paljoakaan makua antamaan.
Kuullota sipulihaketta pienessä kattilassa voissa muutaman minuutin ajan. Lisää yrtit ja jatka kuullostusta hetken aikaa. Kaada nesteet kattilaan ja keitä kasaan, kunnes nestettä on jäljellä n. 1/3. Siivilöi ja sekoita joukkoon nokare voita.

Liharullat 2:lle:
n. 1 kg Atria Kulinaari Pihvinaudan ulkofileepala
60 g chorizoa ohuina siivuina
2 isoa tuoretta herkkusientä + nokare voita paistamiseen
mustapippuria, suolaa
tuoretta lehtipersiljaa
oliiviöljyä lihan ruskistamiseen
nokare voita maustamiseen
rosmariininoksia
timjaminoksia

Koska taloudessamme on kaksi henkeä, tein loppulihasta paistin, jota nautimme tulevana viikkona. Rullat pitäisi kuitenkin mielellään tarjoilla heti.
Viipaloi herkkusienet ohuiksi siivuiksi ja paista ne voissa. Kuumenna uuni 170-asteeseen. Leikkaa liha syyn vastaisesti n. 1 cm:n pauksuisiksi paloiksi (n. 120 g/pihvi). Nuiji ohuiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja persiljalla. Lado sieniviipaleita ja chorizosiivuja pihvin päälle. Rullaa tiiviiksi pötköksi ja solmi kolmesta kohtaa paistinarulla tiukaksi (kastele naru ensin vedellä). Kuumenna paistinpannu oliiviöljyineen kuumaksi ja ruskista rullat (kuitenkin max. kolmisen kerrallaan). Kun ruskistus on loppupuolella, alenna lämpöä, lisää nokare voita ja yrtit. Nosta lihat uuniastiaan ja jatka yrttien pyörittelyä pannulla. Kaada paistoneste yrtteineen liharullien päälle. Siirrä lihat uuniin 15-20 minuutiksi. Näin lihasta tulee medium. Kun otat lihat uunista, laita folio päälle, jos et tarjoile lihaa heti. Tarjoiltaessa siivuta veitsellä kiekoiksi.

Purjorisotto 2:lle:
nokare voita
1 pieni salottisipulia
150 g purjoa
150 g risottoriisiä
1,50 dl kuivaa valkoviiniä (Chardonnay)
n. 7,5 dl kasvislientä
(suolaa)
0,5 dl parmesaaniraastetta
nokare voita

Kuumenna kasvisliemi pienessä kattilassa lähes kiehuvaksi ja pidä kuumana. Kuullota sipuleita paistinpannulla voissa muutama minuutti. Lisää riisit ja jatka kuullotusta pari minuuttia. Kaada sekaan valkoviini ja varmista,että liemi kiehuu hiljalleen jatkossa koko ajan. Sekoita jatkuvasti leveällä lastalla, jotta riisistä tulee "kermaista" tärkkelyksen ansiosta. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan aina kun edellinen satsi on lähes kokonaan imeitynyt riisiin. Kun risotto on al dente, ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon juusto ja voinokare. Koristelen lehtipersiljasilpulla. Tarjoile heti.

Herkullista juhlaruokaa!


6 comments:

  1. Onpas tosi kauniin näköistä rullaa! Tuo chorizo tekee ihanan väri- ja varmasti myös makusäväyksen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kieltämättä kauniit värit. Oli oikein hyvä makupari.

      Delete
  2. Tosi kaunis annos ja herkulliselle kuulostaa. Ihan tekisi mieli päästä juuri nyt maistamaan!

    Hauska tuo nakkiannoksen "nasotto"-nimi, ja muutenkin hyvä idea :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, että onnistuin myös huvittamaan nakkiannoksellani. ;)

      Delete

Tha :)