Shish Barak - Libanonilaisia dumplingeja |
Myös Lähi-idästä löytyy oma versio dumplingista. Libanonilainen Shish Barak on lihatäytteisiä dumplingeja jogurttikastikkeessa. Koostumus on lähellä pelmeniä ja perusmakukaan ei kauheasti eroa venäläisestä versiosta. Suurin ero piilee kastikkeessa. Pelmenit tarjoillaan voin kera, kun taas Shish Barakin juju on täyteläisessä jogurttikastikkeessa.
Shish Barak on mielestäni parhaimmillaan, kun se tarjoillaan pienempinä annoksina muiden ruokien kanssa jaettavana. Konstailematonta ja kaiken anteeksiantavaa Lohturuokaa -- ja pirun hyvää sellaista!
Täyte:
400-500 g jauhelihaa (nauta/sika/lammas/jne)
1 sipuli hienonnettuna
tuoretta persiljaa hienonnettuna
maustepippuria
mustapippuria
kanelia
suolaa
paprikajauhetta
- Paista jauhelija ja sipulit kypsiksi.
- Sekoita täytteen ainekset keskenään.
5 dl jauhoja
suolaa
2-2,5 dl lämmintä vettä
- Lisää vesi pikkuhiljaa jauhoihin ja vaivaa jonkin aikaa, kunnes kimmoisaa. Kääri kelmuun ja anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia.
- Tee taikinasta pari pötköä ja leikkaa siitä paloja. Kauli pyöreiksi. Lusikoi täytettä sopiva määrä taikinan keskelle, taita puolikuun muotoon ja siitä edelleen terävät päät yhteen. Muoto muistuttaa napaa (kuten tortellini).
- Siirrä valmiit nyytit uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 180-asteisessa uunissa, kunnes kullankeltaisia (n. 10 minuuttia). Ota pois uunista.
1 kg jogurttia
2 valkosipulinkynttä
½ rkl maizenaa liotettuna 2 rkl kylmää vettä
kuivattua minttua
suolaa
- Sekoita kaikki muut kastikkeen ainekset paitsi minttu keskenään. Kuumenna hiljalleen kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Jatka keittämistä, kunnes kastike alkaa paksuuntua.
- Lisää joukkoon minttu ja nyytit. Anna kiehua hiljalleen poreillen 15-20 minuuttia.
Shish Barak - Lebanese Dumplings in Yogurt Sauce |
I just love all the versions of dumplings: The Russian hearty Pelmenis, the sophisticated Italian Tortellinis and the Chinese thin-skinned Wontons...
Shish Barak is a Middle Eastern version of the dumplings. It's Lebanese meat-filled dumplings in yogurt sauce, to be more exact. It might not look like anything special, but don't let the modest appearance fool you. This is definitely "all-forgiving" comfort food at its best!
For the Filling
400-500 g minced meat (beef/pork/lamb/etc)
1 onion, chopped
fresh parsley, chopped
allspice
black pepper
cinnamon
salt
paprika
- Sautee the meat and onion.
- Mix all the ingredients together.
5 dl plain flour
salt
2-2,5 dl warm water
- Gradually add the water into the flour. Knead for a few minutes. Wrap in plastic wrap and tranfer to the fridge and let rest for about ½ h.
- Form the dough into 2 bars and cut it in equal size pieces. Roll the dough round and flat. Spoon some filling on the center and form a half moon. Fold the two opposing corners towards the center (with overlap).
- Transfer the dumpling on to a baking tray lined with parchment paper. Bake in 180 C oven until golden, for about 10 minutes. Take out of the oven and set aside.
1 kg yogurt
2 garlic cloves
½ tbsp maizena dissolved in 2 tbsp of cold water
dried mint
salt
- Mix all the sauce ingredients except mint together. Stir in low heat, until the mixture boils. Continue to cook until the sauce begins to thicken.
- Add the mint and dumplings. Let simmer for about 15-20 minutes.