Ensinnäkin, ei pidä erehtyä luulemaan, että Málagan tapas-ravintolat olisivat kaikki keskenään tasoltansa samanlaisia! Voi sitä pettymyksien määrää, mitä me ollaan mieheni kanssa saatu kokea. Voisin mainita parikin paikkaa, jonne antaisin käänteisen suosituksen, mutta ehkä jätän ne tässä kohtaa mainitsematta. Tää on hyvän mielen postaus. ;)
Cortijo de Pepe |
Laatu kuvaa hyvin tätä paikkaa. Miljöö/fiilis on erityisen miellyttävä, palvelu ensiluokkaista ja ruoka, no, ihan tosi hyvää. Ravintola on melko vanha, sillä se on perustettu jo vuonna 1971. Ei mitenkään ihan tavanomaista, sillä ravintoloita ilmestyy ja häviää Málagassa ajan saatossa paljon ja tämä paikka on pitänyt suosionsa paikallisten keskuudessa. Viime kerralla eräs asiakas halusi auttaa meitä kertomalla mitä missäkin tapaksessa on, vaikka yhteinen kielemme oli ruosteessa. Välitöntä menoa, me like!
Papuja ja possua, täytettyjä munakoisoja, kalakippoja ja etanoita |
Ujompikin asiakas pärjää, sillä jos osaat osoittaa, osaat tilata. Henkilökunta osaa tosin myös englantia. Lautaskokoja oli kolme erilaista: tapas, puolikas ja kokonainen. On hyvä tietää, että ulkona on eri lista ja hinnat. Suosittelen tiskille jäämistä, sillä siinä on ihan eri fiilis kuin ulkona tai ylhäällä.
Lihalla täytettyjä paprikoita ja lihapullia |
Cortijo de Pepe sijaitsee vanhassa kaupungissa Merced-aukiolla. (Sen vieressä on muuten ihan paras craft beer -paikka, jossa on 700 ei olutta. Kerron siitä myöhemmin).
Kalakippoja ja vielä kypsentämättömiä leivitettyjä possu-juustopötköjä |
Jos pitäisi suositella yhtä tapas-paikkaa Málagassa, niin se olisi tämä.
---
Kirjoitus on osa Málaga-sarjaa. Löydät muut kirjoitukset täältä.