Showing posts with label pistokas. Show all posts
Showing posts with label pistokas. Show all posts

Thursday, August 15, 2013

Habanerolla on kevättä rinnassa....viimein

Tiukka tuijotus tuotti viimein pari päivää sitten tulosta ja yhdessä habassa kukitaan viimein! Kukka on niin pieni verrattuna paprikan kukkaan, että en meinannut sitä ensin edes huomata.

Habaneron kaunis ensimmäinen kukka.

Tavalliseen tapaani kävin kurkkimassa mahdollisia muutoksia ikkunan puolelta ja siellä nuokkui orpona yksinäinen auennut nuppu. Ehkä tällä yksilöllä on vielä toivoa.

Habanerolla on kaunis kellomainen, hieman vihertävä, kukka.

Kasvattelin keväällä neljää Haban taimea. Ensimmäisessä on siis nuppuja ja yksi auennut kukka. Lisäksi kasvu ja haaroittuminen on kiihtynyt ihan eri tavalla kuin muissa kolmessa taimessa.

Kukkivassa Habanerossa on monta uutta haarautumaa

Kaksi taimista jäi piskuiseksi ja ounastelin niiden kupsahtavan pian. Toisin kävi. Kieputin saman mittaiset taimet yhteen ja ruukutin ne uudelleen. Kasvu on ollut suhteellisen hidasta, mutta tervettä. Vielä ei ole nähtävissä edes nuppuja, mutta annan chilipariskunnalle armonaikaa ainakin kevääseen.

Nyt jo hieman eri tahtia kasvavat habasisarukset

Neljäs taimi oli hoidossa lomani ajan 2,5 viikkoa, minkä aikana se oli humahtanut pitkäksi riu'uksi. En suonut sille omaa isompaa ruukkua, joten kasvu tyssäsi melko pian, eikä näin ollen haaroittumistakaan ollut tiedossa.  Päätin ottaa kasvin kärjestä pistokkaan (miksi hukata chilin monen kuukauden urakkaa, kun kasvin ikä siirtyy pistokkaaseen?). Loppu kasvi pääsi ensimmäiseksi bonchi-kokeiluksi. Vähänhän tuo on ohut, mutta eiköhän se vielä tuosta paksune.

Bonchi on siis yhtä kuin Bonsai-chili. Koitan samalla muotoilla juurista kauniin kaarevat laittamalla juurien alle ison kiven.

Bonchin pestyt juuret kiven päällä

Peittelin juuret vielä mullalla, vaikkei se olisi ehkä ollut välttämätöntä.

Habanerosta pistokkaaksi ja bonchin aluksi

Tuesday, July 23, 2013

Avokadon idätystesti ja liikuttava havainto

Avokadon itämisprosessi ennen taimen istutusta voi kestää useamman kuukauden. Kun taimi on ruukutettu, voi hyvällä hoidolla ja tuurilla saada satoa n. 5-13 vuoden päästä! En tunne ketään, kuka olisi kasvattanut avokadopuun siemenestä ja saanut siitä hedelmää. Itse lähden tähän projektiin puhtaasta mielenkiinnosta puuta kohtaan.

Avokadon siemen itämässä. 1. päivä.

Idätystapoja on monia ja itse valitsin vesilasimenetelmän, jossa siemen on jatkuvasti osittain vedessä. Siemen pitää puhdistaa kauttaaltaan hedelmänlihasta, ettei sen pinnalla ala elämään mitään. Vesi tulee vaihtaa 1-2 päivän välein ja idätyskippo on hyvä pitää esim. aurinkoisella ikkunalla. Itse idättelen siemeniä kasvilampulla, joka saattaa hidastaa prosessia. 

Avokadon siemen itämässä. 1. päivä.

Se testi

Laitoin alulle kaksi hieman erilaista idätystä. Avokadon siemenen kapeasta kärjestä, joka on lasissa ylöspäivä, nousee taimi ja paksummasta veden alaisesta päästä puskee juuri (toivottavasti). Laitoin toisen siemenen hammastikkujen varaan sellaisenaan ja toisesta siemenestä leikkasin pari milliä sekä ylä- että alapäästä. Jos kummatkin siemenet itävät, nähdään oliko leikkaamisella mitään merkitystä. Ei tästä vielä mitään totuutta saada, mutta mielenkiintoista silti.

Se liikuttava havainto

Havaitsin Jalapenosta ottamassani pistokkaassa jokunen viikko sitten kukkanupun, enkä halunnut nyppäistä sitä heti pois. Sehän alkoikin kukkimaan, vaikka eihän tuohon mitään hedelmää edes mahdu! Liikuttava yritys, mutta heti kuvan nappaamisen jälkeen leikkasin kukan pois, jottei se vie turhaan energiaa muulta kasvulta. Taitaa mennä ensi kesään, että tästä kasvista voidaan toivoa satoa.

Jalapeno-pistokas kukkii.

Saturday, May 25, 2013

Chilin ja vähän muunkin kasvatusta!

Kohti seikkailuja? En ole ennen tätä kevättä kasvattanut mitään siemenestä asti. Ainut viherkasvimmekin lähti kälylle tammikuussa. Kissamme olivat olleet meillä viikon, kun toinen niistä tiputti kasvin maahan. Koitin kuitenkin onneani ja idättelin maalis-huhtikuussa Singaporen kaveriltani saamia yrttejä ja key lime -puita. Itse asiassa koko kotipuutarhavillitys sai hänen lahjoittamistaan siemenistä.

Nyt puri hortonomikärpänen ja olen innostunut piipertämään chilienkin parissa! Mietin hetken, perustaisinko uuden blogin, mutta miksi ihmeessä? Ruoka + chili = mahtavuutta!

Paprikat ovat kasvaneet kivasti. Koska minulla ei ole vielä mitään kokemusta kasvien tai etenkään chilien kasvatuksesta, arvaan, että kehitys on ollut kohtalaista.

7-viikkoinen (kylvöstä) Paprika Gourmet (C. annuum)

Sain työkaveriltani Jalapenon, jonka hän oli kasvattanut ymmärtääkseni kaupan jalapenosta. Lajikkeen nimi Early on siis "koulutettu arvaus"!

Harsosääskien ja punkkien invaasion jäljiltä, tai paremminkin pelastusoperaatioden takia, kasvi on liikuttavan näköinen. Olen ymmärtänyt, että Jalapeno on erityisen herkkä punkeille ja kirvoille. Päätin ottaa kasvista pari pistoksta, jos niistä saisi jotain.

Pari pistokasta: ehkä Jalapeno Early (C. annuum)
 
Jalapenon ensimmäinen sato tässä huushollissa tuotti kaksi mietoa podia.

Idätin kaupan oranssien habanerojen siemeniä. Kuvasta näkyy, kuinka eri vaiheissa taimien kehitys on. Uskon kasvun hidastuneen toistuvista juurien sörkkimisistä ja toisaalta pienempiin taimiin on jäänyt kypärä päähän. Harsosääskien takia suojasin mullan desinfioidulla lecasoralla. Ehkä vähän hc, mutta ei kai siitä haittaakaan ole.

7-viikkoinen (kylvöstä) Habanero (C. chinense)

Viimeisimpä, vaan ei vähäisimpänä: Key Lime! Näitä pikkuisia on kasvamassa kymmenkunta. Näiden kasvun seuraaminen vaatii kärsivällisyyttä. Hedelmää puista saa odottaa kuulemma pari vuotta. Mutta sitten saakin aitoa key lime -piirakkaa. :)

Key Lime, n. 2 kk.