Monday, March 11, 2013

Singapore - Indonesia

Viimeisestä merkinnästä on aikaa, sillä palasimme juuri ihanalta hää-/lomamatkalta. ♥ Seuraavassa pieniä paloja matkasta, ruokaa unohtamatta. (Kuvat on napsittu iPhonella)

Singapore!

Kolmas kertani Singaporessa ja aina vaan yhtä kivaa! En saa paikasta tarpeekseni. Vietimme tavalliseen tapaan aikaa paikallisten ystäviemme kera syöden ja olostamme nauttien. Aloitimme matkan siis Singaporesta, jossa olimme pari päivää, sen jälkeen kävimme Bintanilla häämatkalla, palasimme pariksi päiväksi Singaporeen, jonka jälkeen lensimme ystäviemme kanssa Balille, palaten taas pariksi päiväksi Singaporeen. Kokonaisuudessaan ihanat reilut 2 viikkoa.

Erityisen mukavaa on, että Finnair lentää nykyään suoraan Singaporeen ja lento kestää vain 12 tuntia!

Ihan ensimmäisenä on mainittava Tiong Bahru Market (Seng Poh rd) ja sen toisen kerroksen ruokakojut. Neljänneksi suurin ja ehdottomasti paras Singaporen foodcourt. Ruoka on laadukasta ja maistuvaa.

The one and only Tiong Bahru Market
Marketin alakerrasta saa mm. kahvipapuja, kasviksia, lihaa, kalaa, vaatteita yms. Käytimmekin taas palveluita hyväksemme ostamalla erääksi illaksi grillaustarpeet ja kotiin viemisiksi kahvia. Tällä kertaa pakkaseen pääsi 2 kiloa malesialaista tummaa paahtoa. Hinta oli 16 S$/kilo. Siis 9,80 €/kilo!

Melko lähellä marketia on oivallinen kiinalainen ravintola Ting Heng Seafood Restaurant (Tiong Poh rd), jossa kävimme useaan otteeseen. Tarjoilijat eivät puhu englantia, mutta onneksi ystävämme puhuu kiinaa. Palvelua kyllä varmasti saa, vaikkei yhteistä kieltä löydykään, sillä menu on myös englanniksi.

1st dinner at Ting Heng Seafood Restaurant
Tällä reissulla erikoisemmat ruokakokeilut saivat jäädä ja keskityimme tutumpiin artikkeleihin. Erityisen hyvää Ting Hengissä oli clay pot pork liver, eli possun maksaa saviruukussa (seuraavassa kuvassa oikea yläkulma).
Some foods at Ting Heng Seafood Restaurant
Tästä ruoasta kehkeytyi vähän härskimpiä vitsejä englanniksi...
Chicken at Ting Heng Seafood Restautant
Drinksuilla tuli käytyä useampaan otteeseen paikallisessa bistrossa nimeltään TBB (Seng Poh rd). Paikassa on lämmin ja rento meininki. Ruoka on riittävää ja maistuvaa. Pidin erityisesti Mango Mojitosta! Vietimme myös yhden all-you-can-drink illan, kun paikassa oli viralliset avajaiset ja tarjoilija oli tästä meille aiemmin ystävällisesti maininnut.

TBB at Seng Poh rd
Jos haluaa shoppailla hyvässä ostoskeskuksessa, jossa on myös kiitettävä foodcourt, kannattaa suunnata VivoCityyn (Harbourfrontin MRT-asema). Food Republic sijaitsee ostarin ylimmässä kerroksessa, josta lähtee muuten myös monorail Sentosalle.

Food Republic at VivoCity
Aij-jai, mitä herkkuja BreadTalkissa...

BreadTalk at VivoCity
VivoCityssä saa myös herkullista ja tuoretta Sushia. Kävimme Sushi Tei -nimisessä ravintolassa vetämässä ruoka- ja sakeähkyt. Meitä oli neljä ja saimme vedettyä 20 annosta ruokaa, 6 pikkupulloa sakea ja tietysti vihreää teetä. Kannattaa kokeilla merisuolalla maustettua vaniljajäätelöä! Aika hassua, kun maku muistuttaa nougatia. :)
Dining at Sushi Tei
Mango sushissa oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Herkullista kyllä!
Dining at Sushi Tei
Oma pikku tapani katsoa, kuinka hyvä sushtiravintola on, on testata ikisuosikkini Tamago (omeletti). Täällä se oli sopivan makea.
Dining at Sushi Tei
Gardens by The Bay oli valmistunut edellisen Singaporen visiitin jälkeen. Paikka on siis ulkoilualue, jossa sijaitsee myös pari katettua massiivista puutarhaa.

Supertrees at Gardens by the Bay
Kauniita kukkia oli monenmoisia.
Flowers at Gardens by the Bay.
Puutarhassa on myös yksi korkea tekovesiputous.

A waterfall at Gardens by the Bay
Banyan Tree, Bintan, Indonesia

Kaunis luonto, ystävällinen palvelu, polttava aurinko, hinnakas resortti, niistä on häämatka tehty. ;)

Bintan, Indonesia
Thairuoka oli erityisen hyvää.
Thai food at Banyan Tree
Bali, Indonesia

Tuli ostettua eka kerran maailman kalleinta kahvia, Kopi Luwakia. Pavut kulkevat sivettikissan suoliston läpi. Ne poimitaan jätöksista, pestään ja paahdetaan. Mmm, aromikasta!

Bali, Indonesia
Lomaamme liittyi paljon muutakin, mutta mitä lomailua se on, jos koko ajan leikkii turistia kamerallaan? ;)


In English: Just a few photos from our trip to Singapore & Indonesia...

6 comments:

  1. Kuulostaapa mahtavalta reissulta! Nyt vaan iski itselleni kauhea matkakuume päästä jonnekkin lämpimään vaan rentoutumaan ja ottamaan iisisti. Noh, onneksi täällä Suomessa kevät pitäisi olla jo tulossa ja sen myötä lämpimämpiä ja aurinkoisempia ilmoja. Ainakin päivät pitenevät jo kovaa vauhtia ja aamuisin saa herätä valoisaan ilmaan :) Niin, ja tervetuloa takaisin tänne Suomeen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli aivan ihanaa. 28 astetta illalla tuntui viileältä! ;) Huomasin itsekin nyt kuinka Suomessa on aurinkoista ja päivät pidempiä. Sieltä se kevät tulee!

      Delete
  2. Apuva mikä kuvasarja! ihan hirmuinen matkakuume ja NÄLKÄ tuli kuvia katsoessa. Olet kyllä ilahduttavan paljon kuvannut matkalla ruokaa :)

    ReplyDelete
  3. Hienon näköiset noi superpuut ja muutenkin. Ruoat, värit ja aurinko. Mikä mahtava reissu.

    Täytyykin pitää mielessä, että olet tällainen Singaporen konkari. Jos itse joskus suuntaan sinne, niin kysyn sitten vinkkiä. Yhtenä haaveena ois joskus kanssa siellä käydä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli ihanaa, vähän tämä -23 astetta pakkasta tuntuu kylmältä...

      Totisesti käymisen arvoinen paikka. Aasian länsimaisin maa? :)

      Delete

Tha :)