Sunday, October 13, 2013

Avokadon idätystesti osa 3: johtopäätökset

On avokadon idätystestin johtopäätösten aika. Avokadot olivat yhtä kypsiä ja ostettu samaan aikaan samasta paikasta. Otos oli hyvin pieni, joten mitään mullistavaa testillä ei todisteta.

Tällä kertaa siemenen päiden leikkaamisella saattoi olla paljonkin merkitystä. Ensimmäinen siemen iti 3 viikon kuluttua, kun samaan aikaan toinen siemen nökötti lasiastiassaan pelkkä halkeama kyljessään. Vaikutti kauan aikaa siltä, että siemenestä ei tule kasvamaan mitään. Aikaa kului yhteensä n. 10 viikkoa ennen kuin toisesta siemenestä alkoi kasvamaan taimi. Nyt 12 viikon jälkeen toisenkin kasvu on lähtenyt kunnolla käyntiin.

3 kuukauden ikäiset avokan taimet.

Johtopäätökset:
Siemenen kärkien leikkaamisella näytti olevan itämisnopeuden kannalta merkitystä (3 viikkoa vs 10 viikkoa). Avokadoja idättäessä täytyy olla siis kärsivällinen. Siemen ei ole aina pilalla, vaikka selvää kasvua ei näy pitkään aikaan. Toiset ovat vaan (todella paljon) hitaampia itämään!

Aiemmat kirjoitukset voit lukea täältä: Idätystesti osa 1 & Idätystesti osa 2

Hitaasti itänyt avokado.

6 comments:

  1. Avokadon itäminen on tosiaan joskus niin hidasta! mutta sitten lopulta on oikein kiitollinen ja nopea kasvatettava. Itse olen laittanut aina suoraan multaan ja jättänyt siementä osin pinnalle näkymään. Koskaan en ole toisn huomannut aikaa ottaa. Tuo siemenen leikkaus on ihan uutta. Täytyy ensi kerralla kokeilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kerro ihmeessä, jos kokeilet. Jos saataisiin lisää kokemuksia. :)

      Delete
  2. Huh, tuo avokadonkasvatus vaatii kyllä ihan eri tason kärsivällisyyttä :) mutta veikkaan, että odotus palkitaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi ei vaadi muuten kovin paljon mitään. Alussa toki vedn vaihtamista usein. Ei noista varmasti hedelmää tule koskaan saamaan, mutta kauniin puun kyllä.

      Delete

Tha :)